Kun sairaus kaataa ruokakolmion

Kirjoitan tämän bloggauksen nyt perheen ruokahuollosta vastaavana äitinä eikä teksti edusta ministeriön virallista kantaa.

On kulunut lähes päivälleen vuosi siitä, kun uudet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistiin. Oman perheemme ravitsemus oli suhteellisen linjassa uuden ruokakolmion kanssa. Lihaa tosin söimme liikaa, mutta ruisleipää ja muita täysjyvätuotteita kului, pakastimen kätköistä kaiveltiin metsien ja puutarhan satoa pitkin vuotta, kasvikset maistuivat ja teollisista tuotteista yritimme poimia niitä kevyempiä. Itse pidän ruoanlaitosta, joten kotona oli – ja on – tarjolla kotiruokaa, joskus kiireen vuoksi tosin tuli oikaistua ja käytettyä pakastealtaan puolivalmisteita. Ulkonakin oli kiva aina silloin tällöin perheen kanssa käydä syömässä.

Kunnes… Puolisollani todettiin vakava sairaus, jonka myötä hänelle tuli todella tiukka ruokavalio ja paljon ruoka-ainerajoitteita. Sairaalasta saadut ravitsemusohjeet kaatoivat ruokakolmion - jos ei nyt kärjelleen niin ainakin kyljelleen. Kieltolistalle menivät lähes kaikki terveellisiksi mielletyt: ruis, kaura, kaikki täysjyvätuotteet, palkokasvit ja maitotuotteet. Lihaa, perunaa ja tiettyjä hedelmiä ja kasviksia sai syödä vain rajoitetusti ja prosessoituja tuotteita ja kevyttuotteita kehotettiin välttämään, sillä niissä on paljon potilaan kieltolistalta löytyviä pitkiä E-koodi-sarjoja. Innokkaana leipojana olin uuden tilanteen edessä, kun leivinjauhe on yksi kriittisimmistä aineista. Sallittujen ruokien listalta löytyivät marjojen lisäksi sen sijaan hillot, marmeladit ym. mielenkiintoista… Lähiruokanäkökulmasta katsottuna ilahduttavaa kuitenkin oli, että tuotteissa kehotettiin käyttämään luomua ja esimerkiksi pienmyllyjen tuotteita lisäaineiden välttämiseksi.

Ruoanlaitto ja kaupassakäynti ovatkin aiheuttaneet lähikuukaudet minulle runsaasti harmaita hiuksia. Ihmetyttää, miten tässä runsauden maailmassa, missä ruokakauppojen hyllyt eivät riitä yhä monipuolistuvien valikoimien esille tuontiin, ei tunnu löytyvän mitään ostettavaa meidän perheellemme ruoaksi. Laskin, että meidän pikkuseudulla sen kolmessa kaupassa on esimerkiksi vähintään 20 metriä leikkelehyllyjä, ja vain erikseen tilaamalla saimme valikoimiin yhden lisäaineettoman tuotteen. Kaikki liemipohjat joudun keittämään itse aidoista raaka-aineista, yhtäkään sellaista leivonnaista en valikoimista ole löytänyt missä ei olisi mieheltäni kiellettyjä E-lisäaineita. Ravintoloissa emme enää uskalla käydä, sillä yksi ilta ei riittäisi menun sisältämien raaka-aineiden ja E-koodilistojen läpikäyntiin.

En syytä teollisuutta, sillä se käyttää tiukkojen tieteellisten tutkimusten jälkeen valvottuja, hyväksyttyjä lisäaineita, joilla parannetaan tuotteiden säilyvyyttä, rakennetta ja elintarviketurvallisuutta. Meidän perheemme tilanne on poikkeuksellinen, mutta avasi lopullisesti omat silmäni pohtimaan kaiken ruoan prosessoinnin tarpeellisuutta ja mielekkyyttä.

Jos tästä perheemme tilanteesta yrittää löytää edes jotain positiivista, niin yhä enemmän arvostan lähiruokaa, aitoja raaka-aineita ja itse tekemisen taitoa. Leipomaankin olen oppinut isoäitien opein…

Teksti: Kirsi Viljanen

Elintarviketeollisuuden tilanne tilastotietojen valossa

Tilastokeskus julkaisi 18.12.14 yritysten tilinpäätöstilaston vuodelta 2013. Elintarvikeyritysten osalta maa- ja metsätalousministeriö tilasi tilinpäätöstiedoista erillisajona tarkemman, yritysten kokoluokittain alan kilpailukyvyn mittareita kuvaavan tilaston.

Vuoden 2012 tilasto osoitti taantuman iskeneen myös elintarviketeollisuuteen, tuolloin niin toimipaikkojen lukumäärässä kuin alan henkilöstömäärässä tapahtui notkahdus alaspäin, ja jalostusarvokin nousi vain 3,5% suhteessa vuoteen 2011.

Taantuma näyttää onneksi kääntyneen jonkin verran positiivisempaan suhdanteeseen vuoden 2013 aikana. Toimipaikkojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 9,2% (ja vuoteen 2011 verrattuna 8,95%). Suurinta kasvu oli kokoluokassa "pienet", jossa kasvua tapahtui 16,43%. Mikroyrityksissä kasvua oli 8,2% ja keskisuurissa 6,84%. Suomessa on vähän suuria elintarvikealan yrityksiä, joten kolmen toimipaikan vähennys kokoluokassa "suuret" vuonna 2013 näkyy prosentuaalisesti suurena laskuna -16%.

Edellisvuoteen verrattuna elintarvikealan jalostusarvo kasvoi 5,12% vuonna 2013 (8,84% vuoteen 2011 verrattuna). Suurinta kasvu oli kokoluokissa "pienet" ja "keskisuuret", jossa kummassakin kasvuprosentti oli 15. Suurin jalostusarvon lasku, -17%, oli kokoluokassa "mikrot", samoin suurteollisuuden jalostusarvo laski -14%.

Henkilöstön lukumäärä oli suurin kokoluokassa "keskisuuret", joka työllisti lähes 13000 henkilöä vuonna 2013. Ao. kokoluokan henkilöstössä tapahtui myös kasvua yli 4%. Henkilöstöään kasvattivat myös pienet yritykset, lähes 14%, mikroyrityksissä sen sijaan laskua oli prosentin verran. Irtisanomiset ja lomautukset kohdentuivat erityisesti suuriin yrityksiin, sillä niissä henkilöstön lukumäärässä tapahtui raju lasku: yli -19%.

Suurin kasvu em. tunnuslukujen valossa näyttää siis olleen kokoluokassa "pienet", jossa vuonna 2012 oli notkahdus kaikkien indikaattoreiden mukaan, mutta kovat kasvuprosentit vuonna 2013. Kasvu on ollut vahvaa myös kokoluokassa "keskisuuret". Taantuma onkin iskenyt erityisesti elintarvikealan suuryrityksiin, jossa on huolestuttavan isot jalostusarvon ja henkilöstön määrän alenemat.

Lähiruokaohjelman osalta seuraamme virallisesti elintarvikealan mikro- ja pienyritysten tunnuslukuja, sillä ao. kokoluokan yritykset ovat lähes luonnostaan lähiruoan tuottajia ja jalostajia. Laskien tunnusluvut yhteen ao. kokoluokissa kasvua on lähes 10% sekä toimipaikoissa että henkilöstössä ja jalostusarvossakin yli 5%.

Teksti: Kirsi Viljanen
Kuva: Marianne Laitinen / MMM-kuva-arkisto

Joulun juhlavuudesta härkäviikkojen puurtamiseen

Joulunaika päättyi useiden mielestä loppiaiseen, toiset odottelevat vielä Nuuttia joulun poisviejäksi

Joulunaika 2014 alkaa olla takanapäin. Vaikka juhlaperinteet muuttuvat, on joulu yksi niistä juhlista, joiden viettotapa muuttuu hyvin hitaasti. Itselleni tämänkaltainen perinteitä tihkuva juhla sopii, enkä esimerkiksi jouluruokiin kaipaa uutta ja ihmeellistä vaan nautin täysin rinnoin ruuista, joiden taustat löytyvät vuosikymmenien, jopa -satojen, takaa. Niissä on juurevuutta, niissä on makua!

Vaikka kaupoista saa nykyään jo lähes kaikki joulupöytään tarvittavat ruoat, minulle joulun tunnelmaan pääsyyn kuuluu se pieni hössötys, joka liittyy itse tehtyihin leivonnaisiin ja ruokiin.

Monien mielestä jouluruoat tuntuvat kovin vaivalloisilta valmistaa, mutta se on turha luulo. Itse tosin oikaisin tänä vuonna laatikkojen teossa käyttämällä suomalaisista porkkanoista ja lantuista tehtyjä sosepohjia, imellettyyn perunalaatikkoon käytin sentään oman paikkakunnan perunaa. Samalla kun lämmitin puuhellalla tupaa, kypsyivät juurekset kuin ohimennen rosolliin ja muihin herkkuihin. Lieden lämmössä hautui helposti myös riisipuuro, jonka loppu löysi tiensä tietysti porkkanalaatikkoon. Tänä

vuonna jätin muutamien herkkujen teot muille: lähikylien raaka-aineista tehdyt lyöpijuustot ja mausterullat löytyivät naapurikylän tilapuodista, piimäjuustoon tarvittavat tilalta haetut raakamaidot kiikutin tänä jouluna äidilleni, joka juuston teossakin on mestari ja saa juuston aina, toisin kuin minä, onnistumaan.

Sopivasti ennen joulua sain ystävältäni satsin siikoja, joista osan fileoin ja graavasin joulua varten. Osassa kaloja oli mukana myös mukavankokoisia mätipusseja, joista saimme lisää lähiherkkuja myös joulupöytään. Kalapöytään kuuluu totta kai myös lasimestarin silli, joka on helppo ja nopea valmistaa kaupan kevyssuolatuista sillifileistä.

Jotakin uutta pitää kuitenkin testata, tänä jouluna tein ensimmäistä kertaa punaviinimarinoituja punasipuleja, jotka olivatkin niin hyviä, että niitä on tehty jo pari kertaa lisääkin!

Joulun juhlapyhät päättyvät nyt loppiaisesta käynnistyneisiin, pääsiäiseen asti ulottuviin härkäviikkoihin. Niitä kuvaa paitsi juhlapyhien puute - jota joku voisi kutsua arjen harmaudeksi - mutta myös itseään niskasta kiinniotto. Joulun ajan mässäilyt tuppaavat näkymään vartalolla ja härkäviikot ovatkin oivaa aikaa aloittaa kuntokuurit ja ruokavalion remontti. Tipattomat/sokerittomat/hiilihydraatittomat ja ties mitkä dieetit ovat nyt pop. Sinänsä on hyvä miettiä ruokavaliotaan, mutta diettien paha puoli tuntuu vain olevan niiden äkkinäisyys: otetaan hetkellinen kurinpalautus, mutta retkahdetaan jälkeen. Entä jos kuitenkin lähtökohdaksi otettaisiin: kaikkea kohtuudella?

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen

Hyvää Joulua!

Me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin... Tutun joululaulun sävelet johdattelevat meidät kaikki pikkuhiljaa joulun ajan tunnelmiin. On laittanut äiti kystä kyllä… saattaa ajatukset runsaiden joulupöydän antimien äärelle. Myös esimerkiksi joululehdet pursuavat tunnelmia ja täydellisiksi puunattuja ja sisustettuja koteja notkuvine herkkupöytineen.

Kaikki tämä saattaa aiheuttaa myös ahdistusta: millä kaikki jouluvalmistelut ehtii tehdä! Kaikilla kun ei ole aikaa, tai haluakaan pyrkiä siihen muiden luomaan jouluidylliin. Onneksi nykyisin voi joulunkin ottaa rennommin ja sitä kukin viettää tavallaan, myös ruokien suhteen. Muiden äitien tekemää ruokaa voi tuunata mieleisekseen ellei kaikkia laatikoita osaa tai ehdi tehdä itse. Joulunalusajan myyjäisistä mukaan voi hankkia ihania leivonnaisia, laatikoita, säilykkeitä – ne joku on tehnyt lämpimin ajatuksin ilahduttamaan muita. Pöydästä voi huoletta jättää pois ne vähemmän suositut ruokalajit ja antaa täten tilaa jollekin uudelle, yllättävällekin.

Tänä vuonna joulu voi olla myös entistä lähiruokaisempi. Suoramyynti on kasvussa. Samoin lähiruoan erikoismyymälöiden määrä, joka ylitti loppuvuodesta jo 220 kappaleen rajan! Jouluksi ehtii hankkia herkkuja ja valmiiksi paketoituja ruokalahjoja vielä lähiruokaa myyvien verkkokauppojenkin kautta, joiden määrät ja valikoimat ovat koko ajan runsastumassa. Suunnatessasi lähiruokaostoksille, katso lähimmät myyntipaikat www.aitojamakuja.fi –sivuilta, myös mobiilisti!

Ruokakulttuuri muuttuu, myös juhlaruokien osalta. Tosin joulun suhteen ruokamaailman tulevat ja menevät trendit eivät pahemmin joulupöydän kokonaisuutta ole hetkauttaneet. Kinkku pitää pintansa, vaikka sen koko vuosi vuodelta pieneneekin. Laatikoista ja salaateista tutut raaka-aineet pysyvät, mutta ne voivat saada uuden muodon vaikkapa hyydykkeinä tai paahdettuina kasviksina. Joka vuosi tulee myös uusia hittiruokalajeja. Muutama vuosi sitten trendiksi muodostunut punajuuri-sinihome –laatikko on jo useissa perheissä tullut joulupöydän vakioantimeksi. Mikähän on tämän joulun trendiruokalaji?

Ruokaa tulee myös yleensä laitettua liikaa. Ruokahävikistä ei hyödy kukaan, siksi ruoanloput kannattaa piilottaa vaikkapa pitsaan, paistoksiin tai laatikoihin. Tai laittaa valmiiksi eväsannoksiksi pakkaseen. Jos omat neuvot eivät riitä, voi tuunausvinkkejä tutkia vaikkapa Marttojen sivuilta. 

Oheisin laulun sanoin haluan kiittää teitä vuodesta 2014 ja toivottaa kaikille oikein hyvää, rauhaisaa ja lähiruokaisaa Joulua!

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;

Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy

Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa!

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta

Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta

Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä

Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista

Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista

Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan

Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Teksti ja kuva: Kirsi Viljanen

Uusi pohjoismainen ruoka valloittaa maailman – vai valloittaako?

norjalainen kampasimpukka-annos UPR-tyyliin

Uusi Pohjoismainen Ruoka, Ny Nordisk Mat, New Nordic Food - olet lähivuosina varmasti törmännyt näihin sanapareihin lukuisia kertoja! Pohjoismaiden keittiömestareiden vuonna 2004 antamasta julistuksesta innoituksensa saanut ja Pohjoismaiden ministerineuvoston vuonna 2007 käynnistämä ohjelmakokonaisuus (I-ohjelma vuodet 2007-2009 ja II-ohjelma vuodet 2010-2014) alkaa olla loppusuoralla. Ohjelmasta tehdään loppuarviointi, mutta sen menestystä ja merkitystä on analysoitu matkan varrella. Viimeisin tutkimus on marraskuussa julkaistu, 2014 Aarhusin yliopistossa Susanne Kollen ym. tekemä raportti ”Ny Nordisk Mad 10 år efter”. Se perustuu tanskalaisten asiantuntijoiden arvioihin ohjelman sisällöstä ja tuloksista. Näkökulmia ei suoraan voi yleistää koko totuudeksi, onhan Tanska suuri elintarvikkeiden viejämaa ja täten maatalous- ja elintarviketeollisuusrakenteiltaan muita maita erilaisempi, mutta antaa varmasti pohdittavaa meille kaikille.

Vastausten mukaan Uusi Pohjoismainen Ruoka (UPR) on ponnisteluistaan huolimatta vielä varsin ”niche-brändi”. Vaikka sen tunnettuus ruokaketjussa on noussut, ja Tanskaan tulee UPR-konseptiin pohjautuen esimerkiksi maailman paras ravintola –voittoja vuosi vuoden perään, ei UPR-ruoan kysyntä ole lähtenyt suureen nousuun. UPR-brändistä on toivottu apua myös viennin lisäämiseen, mutta UPR-tuotteiden vienti on vasta alkutaipaleellaan. Osa vastaajista kyseenalaisti, voiko UPR-hengen mukaisesti tuotettua ruokaa edes viedä, vai onko kyse enemmän brändistä ja ilmiön levittämisestä konkreettisten tuotteiden sijaan.

UPR-brändissä nähtiin paljon yhteneväisyyksiä ruokamaailman muihin vallalla oleviin trendeihin. Tämä luo nostetta myös pohjoismaiselle ruoalle ja sen kiinnostavuudelle. Pohjoismaisella uudella ruoalla on yhteinen arvopohja: aitoa, tuoretta, yksinkertaista ja eettistä, mutta tämä ei pelkästään riitä kiinnostuksen herättämiseksi. Vastaajat kritisoivat arvoja myös liian laajoiksi, toisaalta tämä luo yleistä nostetta ruokateollisuudelle, vaikka se ei UPR-brändin mukaista ruokaa tuottaisikaan. Uudelle pohjoismaiselle ruoalle kaivattiin lisäarvon tuottamista tuomalla esiin sen paikallisuutta, johon yhdistetään vahva tarinankerronta.

Tutkimuksessa hahmotettiin UPR-konseptille viisi erilaista tulevaisuuden skenaariota:

• Uusi Pohjoismainen Ruoka häipyy kokonaan trendien vaihtuessa

Ruokamaailman trendit tulevat ja menevät. UPR-brändin noste ei kestä ja esimerkiksi ravintolat brändäävät itseään uudelleen. Sen sijaan linkki UPR:n ja muiden trendien kuten kestävyys ja paikallinen ruoka pysyy ja näkyy pohjoismaisessa keittiössä.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka säilyy varsin marginaalissa ja niche-markkinoilla

UPR kiinnostaa vain foodisteja ja ruokaturisteja. Saatavilla on vakaa valikoima UPR-tuotteita kuluttajaystävällisempään hintaan, tuotteiden valmistajat ovat lähinnä pienyrityksiä.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka voi muodostua vientituotteeksi

UPR säilyy niche-tuotteina, mutta niiden pääfocus on viennissä. Tuotteet ovat korkealaatuisia, ja niitä tuetaan tarinoilla.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka saavuttaa laajemman kiinnostuksen ja tuen

UPR karistaa elitistisen leiman ja siitä tulee kaiken kansan saatavilla olevaa ruokaa. Valikoimien saatavuuteen ja korkeisiin hintoihin pitää kiinnittää huomioita. UPR on myös isojen teollisuuslaitosten tuottamaa ruokaa?

• Uusi Pohjoismainen ruoka on vain ruokaa..

UPR-konsepti häipyy kokonaan ja siitä jää jäljelle vain kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperää ja laatua kohtaan, jotka tulevat osaksi meidän jokapäiväistä ruokaamme.

Minkä skenaarion Sinä valitsisit ja miksi? Toivon, että voisit kommenttikenttään jättää omia näkemyksiäsi Uusi Pohjoismainen Ruoka –konseptista ja siitä, mihin sen tulevaisuudessa pitäisi suuntautua.

Myös Grönlannissa UPR on nousussa

Elintarvikealan visiokeskustelua käydään nyt loppuvuodesta erilaisissa työpajoissa ympäri Pohjoismaita. Lisätietoa niistä löydät ohjelman internet-sivuilta, Twitteristä: @NyNordiskMat (myös hashtag  #nordicfood2024) ja Facebookista https://www.facebook.com/nynordiskmad?fref=ts.

Vaikka UPR-ohjelma varsinaisena ohjelmana loppuu nyt vuoden vaihteessa, on Pohjoismaiden ministerineuvosto päättänyt teeman eteenpäin viemisestä myös tulevaisuudessa. Linjausten mukaan jatkossa työn tulee keskittyä brändäämiseen ja verkostoitumisen edistämiseen. Pohjatyö on tehty loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa!

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen

Lähiruoka uusimpien tutkimustulosten valossa

Lokakuussa julkistettiin Taloustutkimus Oy:n Suomi syö 2014 –tutkimuksen tulokset. Suurimmassa osassa väittämiä kuluttajien asenteet lähiruokaa kohtaan ovat pysyneet melko samoina edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin muutos on tapahtunut kuluttajien suhtautumisessa teollisesti tuotetun ruoan lähiruokaimagoon. Nyt peräti kolmannes vastaajista kokee, että myös teollinen suurtuotanto voi olla lähiruokaa. Aikaisemmassa tutkimuksessa tätä mieltä oli viidennes vastaajista.

Lähiruoka tunnistetaan kaupoissa nyt hieman paremmin, sillä aiempaa hieman harvempi kokee, että kaupassa on vaikea erottaa, mikä tuote on lähiruokaa ja mikä ei. Silti edelleen hieman yli puolet kokee lähiruoan tunnistamisen vaikeaksi ja edelleen valtaosa kuluttajista (78 %) haluaisi ostonsa tueksi selkeän merkinnän tuotteeseen tai hyllyyn, jos kyseinen tuote on lähiruokaa.

Samankaltaisia tuloksia antoi myös tänä vuonna eri yleisötilaisuuksissa (OKRA, Herkkujen Suomi ym.) aitojamakuja II -hankkeen ja Lähiruokaohjelman yhdessä toteuttama kysely. Näistä kyselyistä löytyy Päivi Töylin koostamaa analyysiä tästä ja Kirsi Viljasen koostetta Ruoka-Suomi -tiedotelehden nrosta 3/2014.

Suomi syö 2014 -tutkimuksen mukaan kuluttajat mieltävät lähiruoan nimenomaan paikalliseksi ruoaksi, sillä lähes puolet vastaajista (45 %) kokee, että lähiruoan pitää olla omalla asuinseudulla tuotettua ruokaa. Lähes yhtä moni (39 %) on sitä mieltä, että lähiruokaa on ruoka, joka on tuotettu Suomessa enintään 100 km:n säteellä. Vain noin joka kymmenes vastaaja pitää ylipäänsä Suomessa tuotettua ruokaa lähiruokana.

Vastaajista neljä viidesosaa ilmoitti ostavansa edes joskus lähiruokatuotteita. Määrä on kokonaisuutena kasvanut hieman toissa vuoteen nähden, mutta lähinnä ostamisessa voidaan nähdä hienoista siirtymää useammin ostamisesta harvemmin ostamiseen. Yleisen taloustilanteen heikkeneminen näkyy siis varmasti tässäkin.

Tärkeimpiä motiiveja lähiruoan ostamiseen ovat aluetaloudelliset vaikutukset: halu kannattaa lähialueen työllisyystilannetta, taloutta ja tuottajia. Ne ovat tärkeitä noin 90 % lähiruuan ostajista ja tärkeys on pysynyt samalla tasolla viime vuosien aikana. Aluetaloudellisten näkökulmien lisäksi ostomotiivina korostuu tuoreus, valtaosa myös luottaa lähiruokatuotteiden laatuun, maukkauteen ja puhtauteen.

Tutkimuksen mukaan suosituin ostokanava lähiruoalle on tavallinen ruokakauppa, josta lähiruokaa ostaa 92 % ainakin joskus. Torilta vähintäänkin joskus ostaa lähiruokaa 76 %, suoraan tuottajalta 49 %, kauppahallista 48 % ja lähiruoan erikoismyymälästä 41 % vastaajista. Ruokapiiritoiminnan tai verkkokaupan kasvu ja kiinnostavuus eivät tässäkään tutkimuksessa vielä näy, sillä vastaajista vain harva ostaa niiden kautta lähiruokaa. Määrät ovat pysyneet aika lähellä toissa vuoteen verrattuna. Eniten lähiruokatuotteista ostetaan perunaa, vihanneksia ja juureksia. Erityisesti juustojen, jogurttien, rasvojen ja broilerin/kalkkunan osalta säännöllisesti ne lähiruokana ostavien osuus on noussut. Ehkä yllättävästikin lampaanlihan ostaminen lähiruokana on vähentynyt edelliseen tutkimukseen verrattuna.

Tutkimus osoittaa yrittäjille ja kehittäjille myös selviä signaaleja, joihin jatkossa on kehittämistyössä kiinnitettävä huomiota entistä tarmokkaammin. Vastaajien mukaan lähiruoan koetaan olevan selvästi vähemmän maukasta kuin kotimaisen ”tavanomaisen” ruoan, ja myös mauttomampaa kuin kotimainen luomu. Vastaajat myös luottavat em. tuotteita vähemmän siihen, että lähiruoan laatua valvotaan asianmukaisesti. Vaikka pientä positiivista muutosta edelliseen tutkimukseen verrattuna on tapahtunut, vastaajat luottavat lähiruoan osalta kotimaista luomua ja muuta tuotantoa vähemmän siihen, että tuote ja valmistustapa ovat sitä, mitä pakkauksissa kerrotaan ja siihen, että tuotteen raaka-aineiden alkuperä on merkitty luotettavasti. Kun eri selvitysten mukaan lähiruoan vahvuuksina on mainittu erityisesti tuoreus, maukkaus ja tuottajan ja kuluttajan välinen luottamus, osoittavat Suomi syö -tutkimustulokset sen, että jotakin on tehtävä. Lähiruokatuottajien ja –yrittäjien on pidettävä pakkausmerkinnät ajan tasalla ja edelleen tehostettava viestintää tuotteistaan, raaka-aineiden alkuperästä ja tuotantotavoista. Oiva-valvontajärjestelmänkin tuloksia kannattaa hyödyntää yrityksen tiedotuksessa. Lisäksi joka kerta, kun lähiruokana yritetään myydä muuta kuin kuluttajan lähiruoaksi mieltämää paikallista ruokaa (esimerkiksi ulkomaista alkuperää ”on pesty” kotimaiseksi), on näihin harhaan johtaviin markkinointitapoihin puututtava tarmokkaasti kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi.

Nyt valmistunutta kuluttajatutkimusta on mielenkiintoista verrata alkusyksystä valmistuneeseen lähiruoan tuotannon tulevaisuuden näkymiä selvittäneeseen TNS Gallupin tutkimukseen. Siitä tehty yhteenveto löytyy Lähiruokaohjelman bloggauksesta ”Lähiruoka ja suoramyynti kiinnostavat yhä useampaa maatilaa”.

Teksti: Kirsi Viljanen
Tämä teksti on aiemmin julkaistu marraskuussa ilmestyneessä Ruoka-Suomi -tiedotelehden nrossa 4/2014.
Kuva: MMM:n kuva-arkisto/Marianne Laitinen

Ruoan ja matkailun liitto vahvistumassa!

Ruoka- ja matkailualan toimijat kokoontuivat viikolla 45 kahdessa valtakunnallisessa tilaisuudessa: 4.11. Hämeenlinnassa Katisten kartanon tiloissa ja 6.11. Oulussa Maikkulan kartanossa. Tilaisuuksissa käsiteltiin sekä ruoka- että matkailusektoreiden ajankohtaisia kuulumisia, valtakunnallisia kehittämislinjauksia ja pohdittiin alojen parempaa yhteensaattamista ruoan saamiseksi osaksi matkailun kokonaislaatua. Tilaisuuksien runko ja puheenvuorot olivat samanlaisia: itse kerroin lähiruokaohjelman tilannekatsauksen ja missä lähiruokasektorilla mennään nyt ja tulevaisuudessa, Heidi Valtari kertoi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR):n uudesta toimintamallista, MESI-verkostosta ja mitkä ovat YTR:n linjaukset vaalikentille, Reijo Martikainen Maaseutuvirastosta kertoi mitä opittavaa on aiemmasta matkailun kehittämisestä ja mitkä ovat uuden maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet elinkeinojen kehittämiseen, Kristiina Hietasaari MEK:stä kertoi Suomen matkailustrategian kärjistä ja tuotekehityksen painopistealueista ja Kristiina Havas, Kristiina Jaakonaho (Hämeenlinna) ja Kristian Sievers (Oulu) Haaga-Helia amk:sta esittelivät käynnissä olevaa, maa- ja metsätalousministeriön ja MEK:n tilaamaa Ruoka&Matkailu –strategiatyötä.

Heidi Valtari (Turun yliopiston Brahea-keskus, YTR:n MESI-verkosto) kertoi mielenkiintoisen esimerkin ruoan elämyksellisyydestä. Yhdysvalloissa toteutetaan pöytä pellolla –konseptia, jossa ihmiset kerääntyvät syömään lähiruokaa yhdessä pelloille tuotujen pitkien pöytien ääreen; kts lisää outstandinginthefield.com ja toivoi, että vastaavia yhteisöllisiä malleja kehitettäisiin meilläkin.

Martikainen muistutti matkailun palvelujen laadun merkityksestä, samoin matkailun turvallisuusasioista. Matkailun kehittäminen on myös pitkäjänteisyyttä ja jatkumoa vaativaa, mikä välillä hankemaailmassa on rahoittajien vaikea ymmärtää. Martikainen toi esiin, että uudessa maaseutuohjelmassa olevat luokittelut  ovat hankalia ja liian mustavalkoisia: varsinkin kehittämishankkeita on vaikea lokeroida tiukasti vain tiukkaan toimialaluokitteluun kun samaan aikaan toimijoilta vaaditaan törmäyttämistä ja toiminnan kehittämistä yli toimialarajojen. Valtiontukisäädökset rajaavat aika tiukasti yrityksiin kohdistuvia kehittämistoimia, ja esimerkiksi yritysten koulutushankkeiden käytännön toteuttaminen pohdituttaa: toiveena on, että edellisen kauden koulutustoimenpiteiden monimuotoisuus mahdollistuisi myös jatkossa. Uudella kaudella yhteistyö-toimenpiteen on tarkoitus kattaa edellisen kauden elinkeinojen kehittämishankkeiden mukaiset toimet. Koordinointi, yhteistyö ja kansainvälistyminen ovat näissä hankkeissa ydinteemoja. Matkailun pieninfran rahoitus on tarkoitettu rahoitettavaksi Kylien ja palvelujen kehittäminen -toimenpiteessä. Martikainen peräsi järkeä investointeihin: pitkospuita ja reitistöjä ei saisi rahoittaa ilman, että varmuus niiden ylläpidosta (ilman hankerahaa) on turvattu.

Kristiina Hietasaari kertoi MEK:n siirtyvän vuodenvaihteessa osaksi FinPro ry:tä, minkä odotetaan antavan uusia mahdollisuuksia myös matkailun markkinointiin 40 vientitoimiston kautta, samoin yrityskohtaiseen neuvontaan. MEK:n tehtävä on turvata yhtenäisen Suomi-kuvan rakentumista ja hyvien matkailutuotteiden aikaansaamista. Hyvinvointimatkailulla on hyvä mahdollisuus vientimahdollisuuksien avaamiseen osana FinCare-ohjelmaa. Hyvinvointimatkailuun keskittyvä kansallinen FinRelax® –katto-ohjelma on saanut vihreää valoa TEM:stä (yritysten kasvuohjelmavarat) ja alkanee ensi vuonna. Ruokamatkailua yritetään viedä maailman kartalle elintarvikkeiden vientiohjelman kautta, FinPro on ollut keskeinen vientiohjelman laatija. MEK:n yksi uusista työvälineistä on kansainvälistymisopas, johon liittyvät koulutukset käynnistyvät ensi vuonna. Hietasaari korosti matkailutuotteiden teemoittaista kehittämistä: Suomi on oikeasti vielä täysin tuntematon maa päämarkkina-alueillaankin ja matkailijat tavoitetaan vain heidän kaipaamien aktiviteettien kautta. Niiden kehittämiseen, laadun parantamiseen ja markkinointiin pitää yritysten nyt panostaa.

Haaga-Helia vastaa Ruoka&matkailu –strategian työstämisestä, prosessiin on kuulunut muun muassa kyselyjä, haastatteluja ja työpajoja. Strategian tausta-ajatuksena on back-to-basics –ajattelu: kuluttajilla on kaipuu aitouteen, paikalliskulttuureihin ja omakohtaiseen tekemiseen.

Hämeenlinnassa kuulimme Katisten kartanon ruokafilosofiasta keittiömestari Oula Hännisen kertomana. 1500-luvulta asti toimineen kartanon alueella on vieläkin noin 700 hehtaaria metsää, jonka antimia (riistaa ja luonnontuotteet) hyödynnetään ravintolan keittiössä. Tilalla on myös lähes 200 herukkapensasta sekä kasvi- ja yrttimaat, joiden sato on keittiössä lähiruokaa parhaimmillaan. Kartano hyödyntää myös lähialueen tuotteita: ns. yllätysmenut ovat yksi keino lähiruoan käyttöön ja mahdollistavat pienempienkin erien käytön keittiössä. Hänninen totesi lähiruoan tuovan lisäarvoa: kilometrejä enemmän ihmisiä kiinnostavat tarina ja tuottaja ruoan takana.

Myös Oulussa Maikkulan kartanolla on pitkät, 1600-luvulta lähtevät juuret, joista meille kertoi kartanon nykyinen omistaja Mikko Keisu. Tällä hetkellä kartanossa toimii tilausravintola ja se tarjoaa Katisten kartanon tavoin myös kokousfasiliteetteja upeissa maisemissa. Maikkulassa lähialueen tuotteita käytetään niin paljon kuin on mahdollista, ja muun muassa karitsanlihan he tuottavat itse omalla tilallaan. He myös tuovat esiin tarinat niin ruoan kuin kartanon taustalla.

Tilaisuuksissa oli myös tiiviit työpajat, joissa keskusteltiin matkailun ja ruokasektorin hankkeiden paremmasta koordinaatiosta ja paikallisen ruoan saamisesta matkailuyrityksiin sekä haettiin sisältöjä Ruoka&Matkailu-strategiaan. Kehittämisen kohteet löytyvät jatkossakin aika peruskysymyksistä: ruoka- ja matkailualan toimijat eivät tunne toisiaan eikä kysyntä-tarjontakaan täten kohtaa. Yhteistyötä onkin systemaattisesti lisättävä. Koordinaatiohankkeita tarvitaan isompien ja pienempien kehittämistoimien yhteensaattamiseen toimialojen välillä ja sisällä, myös tiedonvaihtoa on vahvistettava erityisesti hankkeiden kesken. Ongelmia on edelleen myös tilastoinnissa: mitattavan tiedon tuottamiseen tulisi satsata. Keskusteluissa nousi esiin myös liiketoimintaosaaminen: asiakas on osattava tunnistaa ja tuotteistaa hänelle sopivia tuotteita. Jonkin verran pohditutti myös se, että jaetaanko matkailua nyt strategisesti liian moniin osiin; vastauksissa korostettiin, että strategiat ovat vain toimijoille taustatukea ja kehittämisen sisäisiä työkaluja, markkinoinnissa ja käytännön matkailussa asiakaslähtökohta on tärkein.

Ruoka ja matkailu -treffit järjestettiin MMM/Lähiruokaohjelman, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän MESI-verkoston ja Maaseutuverkoston yhteistyönä.

Tilaisuuksien materiaalit löytyvät:

4.11.2014 Hämeenlinna: https://www.maaseutu.fi/fi/koulutukset-ja-tapahtumat/Sivut/hanketreffit---lahiruoka-ja-matkailu.aspx

6.11.2014 Oulu, https://www.maaseutu.fi/fi/koulutukset-ja-tapahtumat/Sivut/Hanketreffit%20-%20l%c3%a4hiruoka%20ja%20matkailu821d56430f1542209070812f71201043.aspx

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen