Tänään liput ovat liehuneet Kalevalan päivän ja suomalaisen
kulttuurin päivän kunniaksi. Samalla on syytä nostaa hattua suomalaiselle
ruokakulttuurille ja sen juurevuudelle!
Töistä kotiin matkatessa aloin miettiä Kalevalaa ruoka- ja
juomanäkökulmasta ja miten Kalevalassa nämä teemat ovat esillä. Kiitos Suomen kirjallisuuden seuralle: sen nettisivuilla runot on jaoteltu selkeästi ja niitä pystyi helposti selailemaan ja etsimään ruokaan ja juomaan liittyviä säkeitä. Ruoka onkin esillä monissa Kalevalan kohokohdissa pitkin suurta
kertomusta. Ja kalevalainen ruokahan on toki lähiruokaa: itse pyydettyä tai kasvatettua...
Kalevalan toinen laulu kertoo elämän leviämisestä maapallolle ja
luontomme synnystä. Luonnonantimet eivät kuitenkaan pitkään riittäneet, vaan
Kalevala kuvaa myös maanviljelyn aloittamista ja miten ruokaa on osattava
tuottaa itse.
Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle; ruohot
kasvoi kaikenlaiset, monenmuotoiset sikesi. Ohra on yksin nousematta, touko
kallis kasvamatta … Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan; vierehen
Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen… Tirskuipa tiainen puusta: "Eipä
nouse Osmon ohra, ei kasva Kalevan kaura ilman maan alistamatta, ilman kasken
kaatamatta, tuon tulella polttamatta."
Muun muassa Ainoa valmisteltiin kohtaamaan tuleva sulhasensa ja
avioliittonsa lukuisten muiden ohjeiden lisäksi ruuan avulla. Nykypäivän
ravitsemussuosituksista ei silloin vielä ollut tietoakaan…
Syö vuosi suloa voita: tulet muita vuolahampi; toinen syö
sianlihoa: tulet muita sirkeämpi; kolmas kuorekokkaroita: tulet muita
kaunihimpi.
Pohjolan emäntä kestitsi Väinämöistä pelastettuaan hänet
Pohjolan rannoilta: Elä itke, Väinämöinen, uikuta, uvantolainen! Hyvä tääll'
on ollaksesi, armas aikaellaksesi, syöä lohta luotaselta, sivulta
sianlihoa.
Kalevalan yksi kohokohdista on kuvaus Pohjolan hääpidoista
ja niihin valmistautumisesta. Ennen häitä morsianta ohjeistetaan, miten
hänen tulee uudessa kodissa käyttäytyä. Ruusta ohjeissa
on vähän, leivonnasta ja oluen panosta enemmänkin.
Nähnet lapsen lattialla, jos kohta kälynki lapsi: nosta
lapsi lautsaselle, pese silmät, pää silitä, anna leipeä kätehen, vuole voita
leivän päälle! Kun ei leipeä talossa, anna lastunen kätehen! … Seulo jauhot
siepottele, kanna kannella tupahan! Leivo leivät leppeästi, vastoa ani visusti,
jottei paikoin jauhot jäisi, toisin selkeät seokset! … Keitä ohraiset oluet, makujuomat
maltahiset yhen ohrasen jyvästä, puolen puun on poltakselta! Kun sa ohria
imellät, ma'ustelet maltahia, elä koukulla kohenna, kärryksellä käännyttele: aina
kourilla kohenna, kämmenillä käännyttele!
Kalevalan 20. laulu kuvaa hääpitojen valmisteluja. Siinä
kuvataan muun muassa härän kasvattamista pitoja varten. Valtavaa eläintä ei
noin vain tapettukaan, vaan lahtaus kesti kauan ja vaati veronsa. Mutta teuraslihaa
jäi silti kyllin ruokkimaan hääväki.
Kasvoi härkä Karjalassa, sonni Suomessa lihosi; ei ollut
suuri eikä pieni, olihan oikea vasikka! Hämehessä häntä häilyi, pää keikkui
Kemijoella; sata syltä sarvet pitkät, puoltatoista turpa paksu. Viikon kärppä
kääntelihe yhen kytkyen sijalla; päivän lenti pääskyläinen härän sarvien väliä,
hätäisesti päähän pääsi keskenä levähtämättä. Kuun juoksi kesäorava häpähältä
hännän päähän eikä päähän pääsnytkänä, ensi kuussa ennättänyt … Saiko paljo
saalihiksi? Saanut ei paljo saalihiksi: sata saavia lihoa, sata syltä
makkarata, verta seitsemän venettä, kuuta kuusi tynnyriä noihin Pohjolan
pitoihin, Sariolan syöminkihin.
Samassa laulussa kerrotaan todella laveasti oluen synnystä ja
merkityksestä juhliin. Ohessa yksi säkeistöistä.
Osmotar, oluen seppä, Kapo, kaljojen tekijä, otti ohrasen jyviä, kuusi
ohrasen jyveä, seitsemän humalan päätä, vettä kauhoa kaheksan; niin pani pa’an
tulelle, laittoi keiton kiehumahan. Keitti ohraista olutta kerkeän kesäisen
päivän nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen, puisen uuen uurtehesen,
korvon koivuisen sisähän.
Varsinaiset hääpitojen tarjoomukset kuitataan lopulta aika
lyhyesti.
Siitä Pohjolan emäntä syötti, juotti vierahia, syötti suin sulassa
voissa, kourin kuorekokkaroissa noita kutsuvierahia, vävyänsä liiatenki. Olipa
lohta luotasilla, sivulla sianlihoa, kupit kukkuraisillansa, va'it
varpelaitehilla syöä kutsuvierahien ja vävysen liiatenki. Sanoi Pohjolan
emäntä: "Oi sie piika pikkarainen! Tuop' on tuopilla olutta, kanna
kaksikorvaisella noille kutsuvierahille, vävylleni liiatenki!"
Pidot kuitenkin jatkuivat nuoren parin siirtyessä Pohjolasta
Kalevalaan, jossa pöytään katettiin parhaimmat astiat ja tarjoomukset.
Siitä joukko juotettihin, syötettihin, juotettihin liioilla
lihamuruilla, kaunihilla kakkaroilla, olu'illa ohraisilla, viertehillä
vehnäisillä. Olipa kystä kyllin syöä, kyllin syöä, kyllin juoa punaisissa
purtiloissa, kaunoisissa kaukaloissa: pirotella piirahia, murotella voimuruja,
sirotella siikasia, lohkota lohikaloja veitsellä hope'isella, kuraksella
kultaisella. Olut juoksi ostamatoin, mesi markoin maksamatoin, oluoinen orren
päästä, sima vaarnojen sisästä, olut huulten huuhtimeksi, mesi mielten
kääntimeksi.
Kalevalan loppupuolella vietetään Väinämöisen johdolla
karhupeijaisia. Suurta saalista arvostettiin ja pöytä oli katettu koreasti.
Ruokaan käytettiin myös harvinaista suolaa, jonka reittiä kuvataan usean
säkeen verran.
Siitä vanha Väinämöinen otatti otsolta turkin, pani aitan
parven päähän; lihat liitti kattilahan, kuparihin kullattuhun, vaskipohjahan
patahan. Jo oli pa'at tulella, vaskilaiat valkealla, täpittynä, täytettynä liioilla
lihamuruilla; suolat saatettu sekahan, jotk' oli tuotu tuonnempata, saatu
suolat Saksanmaalta, Vienan pääliltä vesiltä, souttu Suolasalmen kautta, laivan
päältä laskettuna. Kun oli keitto keitettynä, saatu kattilat tulelta, jopa
saalis saatettihin, käpylintu käytettihin päähän pitkän pintapöyän kultaisihin
kuppiloihin simoa sirettämähän, olosia ottamahan. Petäjäst' oli pöytä tehty, va'it
vaskesta valettu, lusikkaiset hopeasta, veitset kullasta kuvattu. Kupit kaikki
kukkusilla, va'it varpelaitasilla metsän mieliantehia, salon kullan saalihia.
Tekstin poimi ja täydensi sekä kuva: Kirsi Viljanen