Lähiruokaohjelma

perjantai 26. elokuuta 2016

Torilla tavattiin - Herkkujen Suomi 2016




Viime viikolla järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Herkkujen Suomi -tapahtuma, joka tälläkin kertaa keräsi kymmenittäin lähiruokayrityksiä ympäri Suomea esittelemään ja myymään tuotteitaan.



Tilaisuuden avasi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, joka puheessaan toi esiin Herkkujen Suomi -tapahtuman suuren suosion olevan osoitus siitä, että lähiruoka kiinnostaa kuluttajia erittäin paljon. -Myös ruuan alkuperä kiinnostaa kuluttajia. Nykyään monet haluavat tietää, kuka on tuottanut heidän ruokansa ja miten se on tuotettu. Lähiruuan tuotanto- ja jakeluketjut ovat lyhyitä, jolloin tuotantotietojen saaminen on mutkatonta. Ruoka saa näin helpommin kasvot. Ruuantuottajan ja hänen työnsä tunteminen on omiaan myös lisäämään ruuan arvostusta, totesi Tiilikainen.

Tapahtuman tuotevalikoima oli runsas, ja myynnissä oli liha-, kala-, marja-, hedelmä- ja viljatuotteita. Monet yrityksistä oli paikalla jo useatta vuotta peräkkäin, joten osa tuotteista oli minulle tuttuja jo entuudestaan. Eniten omaa huomiotani kiinnitti erityisesti lisääntynyt hamppujalosteiden määrä sekä monipuolinen kasvatettujen ja villinä kasvaneiden yrttien hyödynnys. Myös spelttituotteita oli aiempaa enemmän.

Ohessa kuvakavalkadia yritysten tarjonnasta.





 























Tapahtumassa oli paljon myös paikan päällä naposteltavaa. Tämän vuoden ehkä kuumin uutuus oli strutsin lihasta tehty piirakka.






 

Maa- ja metsätalousministeriö vastasi ohjelmalavan sisällön tuottamisesta. Keittiömestari Raymond Wesander ja Ulla Liukkonen grillasivat erilaisia herkkuja samalla kun viestintäjohtaja Pekka Väisänen haastatteli tuottajia, yrittäjiä, maakuntien ruokatoimijoita sekä muita asiantuntijoita. Toisen kokonaisuuden muodosti ruokakasvatukseen liittyvät asiantuntijoiden puheenvuorot ja haastattelut.

Kuva: Meri Kiikkala/MMM

Kuva: Meri Kiikkala/MMM

Kuva: Meri Kiikkala/MMM







Keittiömestarit Ulla Liukkonen ja Raymond Wesander kera maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen. Kuva: Meri Kiikkala/MMM


Kuva: Meri Kiikkala/MMM








Anna Strömberg promoaa perunaa. Kuva: Meri Kiikkala/MMM
 Järjestöteltassa oli MMM:n Ruokailo-osaston lisäksi myös Ruokatiedon, SLC:n, MTK:n/Ruokaasuomesta.fi -palvelun osastot sekä lähiruoka- ja luomuosastot, joilta sai paitsi ajankohtaistietoa, mutta pääsi myös kuvauttamaan itsensä TailorFrame-järjestelmällä.



Perjantaiaamuna tapahtumateltassa oli HoReCa-alan toimijoille suunnattu, Paikallisruoan arvoketjua kehittämässä -hankkeen järjestämä tilaisuus, jossa yrityksillä oli mahdollisuus esitellä tuotteitaan sisäänostajille. Maakuntien herkut kiinnostivat kovasti, ja toivottavasti kohtaamiset johtavat tulevaisuudessa myös ostosopimuksiin. Herkullisen aamiaisen oli koostanut BarLaurea.








MMM:n tiimi + Ulla ja Raymond (yläkuva) ja Lähiruoan koordinaatiohankkeen Päivi, Heidi ja allekirjoittanut (alakuva) kiittävät kaikkia Herkkujen Suomi -tapahtuman kävijöitä, tuottajia, yrityksiä, muita näytteilleasettajia ja järjestäjiä! Ensi vuonna uudestaan!


Teksti: Kirsi Viljanen
Kuvat: Kirsi Viljanen ellei toisin mainita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti