Lähiruokaohjelma

perjantai 23. elokuuta 2013

Herkkujen hurmaa Helsingin sydämessä!


Herkkujen Suomi -tapahtuma on pyörähtänyt käyntiin. Helsingin sydämessä Rautatientorilla kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa nyt 15 maakunnasta yli sadan yrittäjän tuotteita maisteltavaksi ja mukaan kotiin ostettavaksi. Viime vuonna kävijämäärä kohosi reilusti yli 60 000 henkilöön, ja samaa totta kai tavoitellaan nytkin. Ilmojenkin on ennustettu pysyvän kesäisen lämpiminä.

Ruokaosastojen lisäksi tapahtumassa on esillä myös ruuantuotannon parissa toimivia yhteisöjä mm. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Maa- ja kotitalousnaiset, maa- ja metsätalousministeriö / hallituksen lähiruoka- ja luomuohjelmat sekä Laatuketju, Pro Luomu, Ruokatieto ja Suomen 4H-liiton Ruokakoulu, jotka ovat koonneet voimansa yhteiseen järjestötelttaan.

Hallituksen luomu- ja lähiruokaohjelmat ovat esillä omalla osastollaan
Ennen tilaisuuden varsinaista alkua MTK järjesti messualueella medialle tiedotustilaisuuden herkullisine aamiaisherkkuineen. Tilaisuuteen oli saapunut lukuisa joukko median edustajia, joille eri puheenvuoroissa tuotiin esiin lähiruoan tuottamisen lainsäädännöllisiä haasteita sekä tutkimustuloksiin perustuen aluetaloudellisia vaikutuksia.



Keittiömestari ja Vuoden Lähiruokateko 2013 -palkinnon saanut Heikki Ahopelto loisti mediatilaisuuteen lähiruokaherkuista maistuvan aamiaisen

Avajaisia vietettiin torstaina 22.8.13 ja tilaisuuden avasi juhlallisesti Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Tuottajien näkökulmaa avajaisissa toi esiin MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja SLC:n puheenjohtaja Holger Falck Anni-Mari Syväniemen (MTK) toimiessa avajaistilaisuuden juontajana.
 


Torstaina Herkkujen Suomi oli myös osa Helsingin Taiteiden yötä ja Juhlaviikkojen tarjontaa, ja teemaan sopien lavalla saimme nähdä taidokasta ruokailoa - tällä kertaa tanssin keinoin.


Will Funk for Food -tanssiryhmä esiintyi torstaina pariinkiin otteeseen
Herkkujen Suomi -tapahtuman rinnalla Rautatieasemalla voi nauttia kymmenistä pienpanimoiden erikoisoluista Syystober -tapahtumassa.




Maisteri Simo Frangén julkisti avajaispäivänä Suomen parhaan oluen. Voittajaksi tiukkasuisen raadin käsittelyn jälkeen nousi Laitilan Imperial Stout -olut.





Herkkujen Suomi -tapahtuman järjestävät tuottajajärjestöt MTK ja SLC, Ruoka Suomi -teemaryhmä, Aitoja makuja II-hanke, Pienpanimoyhdistys ja Lammin Sahti. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvasti mukana tapahtuman sisällön tuottamisessa. Maa- ja metsätalousministeriö järjestää päivittäin myös grillausnäytöksiä tapahtuman päälavalla, jossa grillin ääressä haastatellaan ajankohtaisista lähiruokaan ja luomuun liittyvistä asioista alan asiantuntijoita sekä tuottajia. Kunkin tapahtumapäivän viimeisen grillauksen herkkuja pääsee myös yleisö maistelemaan.

Herkkujen Suomen suojelijana toimii Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.


Copyright © Tasavallan presidentin kanslia




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti