Lähiruokaohjelma

torstai 13. kesäkuuta 2013

Blogiuran alkutaipaleella...

Aika ajoin minulta on kysytty, koska ryhdyn blogin pitäjäksi. Se on vain siirtynyt ja siirtynyt milloin kiireen, milloin ihan vain aikaansaamattomuuden vuoksi. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni, ja olen yrittänyt tässä aluksi itselleni selvittää tätä blogimaailman kirjoa, kirjoittamisen periaatteita ja ennen kaikkea niitä moninaisia teknisiä ratkaisuja, joilla näitä blogeja ylläpidetään - tunnetusti en ole niitä parhaimpia tekniikan ihmelapsia...

Työssäni pääsen tutustumaan mitä ihanimpiin lähiruokatuotteisiin, mahtaviin tuottajiin ja yrittäjiin sekä maakuntien ruokakulttuuriin ja juureviin makuihin. Joskus tie vie rajojen taakse kauemmaksi, ja muiden maiden lähiruoka ja paikallisherkut tulevat tutuiksi. Erilaisissa työryhmissä istuessa pääsen mukaan erilaisia näkökulmia tuoviin, lähiruokasektorin kehittämistä ja tulevaisuuden suuntia pohtiviin keskusteluihin. Eikä "entisestä elämästäni" tuttu maaseudun kehittäminen mihinkään ole kaikonnut, vaan on koko ajan tuolla taustalla. Totta kai, sillä onhan elintarviketalous yksi maaseudun keskeisimmistä toimialoista monisäikeisine yhteyksineen muuhun yhteiskuntaan. Näistä kaikista koetuista, nähdyistä ja makustelluista kokemuksista tulen tässä blogissa kirjoittamaan kuulumisia, epävirallisella otteella - ja välillä pilke silmäkulmassa... Kommentoikaa ja antakaa palautetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti