Lähiruokaohjelma

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Juhannuspöytään aitoja makuja!

Suomen suvi alkaa olla suloisimmillaan ja keskikesän juhla kolkuttelee ovia. Juhannuksesta alkaa lähiruoan kulta-aika, kun uusi sato alkaa kasvi kasvilta valmistua. Olen aivan täpinöissäni: omat kasvustot ovat vielä pikkuriikkisen pieniä, mutta ostoskoriini voin kerätä jo uudesta sadosta oman paikkakunnan perunaa, sipulia, tilliä, tomaattia, kurkkua ja paprikaa ihanien lammas- ja porsasherkkujen sekä kananmunien ja leivonnaisten lisäksi!

Itselleni juhannusta ei tule ilman uutta perunaa, nokassaan silliä ja sulavaa voita. Ja näin tuntuu olevan monella muullakin: joka vuosi jännitetään, ehtivätkö uudet perunat kasvaa sen verran, että niillä herkutellaan miittumaarina. Ja ainahan ne ovat ehtineet, kiitos uutterien perunankasvattajien.

Juhannukseksi mennään usein mökille, joko omalle, suvun tai tuttavan. Juhannusherkut kannattaa hankkia mahdollisimman läheltä mökkipaikkaa: tuotteiden laatu ja myös elintarviketurvallisuus voivat vaarantua pitkillä kuljetusmatkoilla - varsinkin, jos kylmäketjun katkeamattomuudesta ei pidetä huolta. Usein herkkujen hankintapaikat ovat vakioita: halutaan tutun emännän leipomaa leipää, naapuritilan maitoa ja juureksia tai tietyn myllyn jauhoja.

Maahamme on lähiaikoina perustettu lukuisa joukko lähiruokaan erikoistuneita myymälöitä, joista voi helposti hankkia kerralla useampia tuotteita ateriaksi koostettavaksi. Listauksen myymälöistä löydät osoitteesta www.ruokasuomi.fi.

Aitojamakuja.fi -sivustolta löydät yli 2000 elintarvikealan yrityksen ja suoramyyntitilan yhteystiedot ja sivusto onkin kätevä apu etsiessä herkkuja loma-Suomessa. Aitojamakuja -sivusto löytyy myös mobiilisti: m.aitojamakuja.fi, joten tietoja pystyy hakemaan tien päälläkin. Sivustolla on myös karttatoiminto, joka ohjaa sinut varmasti perille!

Tällä viikolla vietetään paikallisherkkuja esiin nostavaa aitojamakuja.fi -kampanjaviikkoa. Sivusto yrityksineen ja lähituotteineen on esillä paikallis-, alue- ja valtakunnan medioissa ja sivuston sähköisiin mainoksiin törmäät todennäköisesti isompien valtaväylien varrella. Aitojamakuja -facebooksivuilla on käynnissä kilpailu, jossa palkintoina on upeita lähiherkkuja ja muuta mukavaa maaseudulta. Käy siis osallistumassa kilpailuun osoitteessa:  https://www.facebook.com/aitojamakuja.fi?fref=ts !

aitojamakuja.fi -lakana koristaa tällä hetkellä myös omaa peltoani!
Oheisen Leinon Juhannus-runon myötä toivotan kaikille erittäin ihanaa ja lähiruokaisaa Juhannusta 2014!

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -

Teksti ja kuva: Kirsi Viljanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti