Lähiruokaohjelma

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Farmarikuulumisia vol. 4

Farmari-messut ovat sulkeneet ovensa ja kävijät suunnanneet kulkunsa kohti kotia. Messualueella sen sijaan käy kova kuhina, kun messuosastoja puretaan, samoin neljän päivän messutuntemuksia.

Farmari2013 teki yleisöennätyksen yli 101 000 kävijällään! Ja tänään viimeisenä päivänä kansa todella suuntasi kohti lakeuksia: osastot olivat täynnä yleisöä. Oma Luonnonvarat -osastommekin keräsi jatkuvana virtana porukkaa, ja välillä tiskillä oli väkeä jonoksi asti vastailemassa luomu- ja metsäkyselyihin, joihin kumpaankin saimme satoja vastauksia. Kiitos kaikille vastaajille, niistä on todella apua mietittäessä kummankin osalta politiikkojen toimeenpanoa.


Ruokaprovinssikadulla olleella grillauspisteellä tarjottiin kaikkiaan 3 400 maisteluannosta, tämän lisäksi keittiömestarimme loihtivat näyttäviä VIP-annoksia grillaushaastatteluissa mukana olleille vieraille lähiraaka-aineista.



Tänään haastateltavina olivat mm. MEP Mia-Petra Kumpula-Natri ja Petri Sarvamaa, kuvataiteilija Soile Ylä-Mäyry, keihäänheittäjä Ari Mannio ja messuista vastanneen ProAgria Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Antti Siljamäki. Grillissä tirisi tänään puolestaan kalaa, limousinea ja luomukyyttöä.


Messujen viimeisen grillauksen herkkuja maistelemassa limousintuottajien ja MMM:n viestintäpäällikön Pekka Väisäsen lisäksi Ari Mannio ja Etelä-Pohjanmaan ProAgrian toimitusjohtaja Antti Siljamäki

Tämän lauantai-iltapäivän kokokohta yleisömäärästä päätellen oli Elonkerjuun keikka Farmarikadun päälavalla, jossa tuhannet ja taas tuhannet messuvieraat saivat tunnin ajan kuulla taattua hittitykitystä. Tunnelma oli helteessä varsin hikinen niin lavan kuin katsojakadunkin puolella, mutta se vain lisäsi tunnelmaa!
"Maailma on renki" -kappaleen he omistivat Farmarille sen viralliseksi tunnusbiisiksi!
 


Messualueeseen tutustuminen jäi itseltä harmillisesti aika vähäiseksi, ja parhaiten tuli nähtyä kahden oman pisteemme välillä olevia osastoja. Aamulla ennen messujen alkamista oli kuitenkin hyvä mahdollisuus kurkata, mitä kaikkea nykyajan maatalouteen olisi tarjolla. Koneiden koko on ainakin hulppea, ja mietin, että näitä masiinoja en enää varmaan itse osaisi ajaa - sen verran niissä lienee tietokoneita, nippeleitä ja nappeleita...

Toisaalta vanhojen koneiden kenttä on hyvää vastapainoa talojen kokoisille traktoreille, ja herättää miettimään, että miten sitä ennen peltotöitä tehtiin. 

Menetin sydämeni kahdelle ystävälliselle uudelle eläintuttavalleni. Alkuperäiskarja herättää aina tunteita ja ylpeyden siitä, että olemme kuin olemmekin onnistuneet säilyttämään todella uhanalaiseksi muuttunutta rotua tulevillekin sukupolville.


Tänä aamuna vietimme säkäkorkeudeltaan 190-senttisen shire-hevosen Amandan kanssa herkän rapsutushetken, kun hän painoi päänsä päätäni vasten ja alkoi hamuilla kaulaani. Siinä toisiimme nojatessa kunnioituksella katselin niitä ämpärin kokoisia kavioita, kengänkoko oli kuulemma 23...


Ja aina yhtä veikeitä olivat alpakat ja highlanderit - niilläkin lieni helteessä varsin kuuma otsatukkien alla.
 


Ja vaikka kivaa oli, niin aika aikaansa kutakin. Nyt on aika tuulettaa, pistää grillit ja osastot pakettiin - seuraavan kerran Farmarissa tavataan Joensuussa vuonna 2015!


Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja Ulla Liukkonen ja keittiömestari Raymond Wesander (sekä meikäläinen) esittivät loppulaulun ja -tanssin messu-urakoinnin päätteeksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti