Lähiruokaohjelma

maanantai 8. syyskuuta 2014

Herkutellaan riistalla - riistaruoka.fi

Syksyn riistanmetsästyskausi on kovaa vauhtia kiihtymässä. Monet kaipailevat uusia reseptejä saaliinsa hyödyntämiseen. Tai pohtivat, missä voisi myydä pieneriä metsästettyä riistaa. Nyt tähän on oiva apu: riistaruoka.fi –portaali.



Suomen Metsästäjäliitto toteutti vuoden 2014 alkupuoliskolla ”Luonnollisesti – metsästä pöytään: Riistaruoka” –hankkeen, jonka rahoitti maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosasto. Hankkeen tavoitteena oli lisätä suomalaisen riistalihan vaikuttavuutta ja arvostusta välittämällä riistalihaan liittyvää tietoa ja luomalla välineitä riistasektorin ja kuluttajien väliseen vuorovaikutukseen. Itse sain mahdollisuuden tutustua riistalihasektoriin hankkeen ohjausryhmän jäsenen ominaisuudessa. Pakko todeta, että harvassa työryhmässä on yhtä herkulliset kokoustarjoilut!

Hankkeen alussa perustettiin riistaruokaa –blogi, jossa on hankkeen vetäjän kirjoituksia (ml. reseptejä) ja kokemuksia riistaruoasta, sen elämyksellisyydestä ja muun muassa pidetyistä riistaruokakursseista. Blogi on siirretty nyt osaksi riistaruoka.fi –sivustoa, joka lanseerattiin kansainvälisillä Erämessuilla 5.6.2014.

Riistaruoka-fi –sivustolla on runsaasti ammattilaisten laatimia riistalihareseptejä eri riistalajeista, lisäksi sivulle voi toimittaa julkaistavaksi oman maukkaan riistaan perustuvan reseptinsä kuvineen.


Sivustolla on myös tietoa niistä vaatimuksista, jotka tulee ottaa huomioon saatettaessa riistalihaa markkinoille. Sivustolle voi jättää ilmoituksen myynnissä olevasta riistalihan erästä, samoin sinne voi ilmoittaa halukkuudesta ostaa riistaa. Sanomattakin on selvää, että kaiken sivustolla ilmoitettavan riistan on oltava lainmukaisesti metsästettyä! Sivustolta löytyy myös tietoa riistamestarin koulutuksesta, ja sivuille voi jättää riistaruokaan liittyviä kysymyksiä riistamestarin vastattavaksi.

Sivustolla on kerrottu riistalihan lisäarvosta kuluttajalle sekä kuvattu keskeisimmät riistalihan säilömismenetelmät. Yhteistyössä Viini-lehden kanssa sivustolle on rakennettu Riistasta viiniin –hakupalvelu, joka auttaa kuluttajaa löytämään tiettyyn riistaruokaan juuri oikeanlaisen viinin. Hankkeen aikana haaveeksi nousi vastaavanlaisen hakupalvelun lisääminen sivustolle myös kotimaisista pienpanimoiden oluista.

Suomen Metsästäjäliitto on sitoutunut sivuston ylläpitoon ja kehittämiseen, ja sivuilla tullaan näkemään jatkossakin muun muassa blogipäivityksiä, ajankohtaistietoa ja riistakokkien kehittämiä reseptejä. Toivottavasti riistaruokaa rakastavat kotikokkaajat myös innostuvat jakamaan omia herkkureseptejään sivustolla muidenkin iloksi ja kokeiltavaksi! Nyt päättyneen hankkeen jatkoksi maa- ja metsätalousministeriö on tilannut Suomen Metsästäjäliitolta koulutusmateriaalin tuottamisen vuoden 2014 aikana laadukkaan riistalihan saamiseksi markkinoille.

Lisätietoja: Panu Hiidenmies, Suomen Metsästäjäliitto

www.riistaruoka.fi


Teksti: Kirsi Viljanen, hankkeen ohjausryhmän jäsen.
Kuvat: MMM-kuva-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti