Lähiruokaohjelma

torstai 23. toukokuuta 2019

Silliperinteen jäljillä



Kotimaisten varhaisperunoiden kausi alkaa vuosi vuodelta aiemmin, ja jo nyt kaupoista löytää jo kotimaista pellolla kasvatettua uutta perunaa. Itselläni ensimmäinen varhaisperunan puraisu tapahtuu kotimaisen voin kera, mutta jo heti toinen haukkaus saa vierelleen silliä! Muiden herkkujen aika on sitten myöhemmin...

Silli on kuulunut ruokaperinteeseemme jo kauan, ja meillä on ollut vahvoja sillinpyyntilaivastoja ja sillitehtaita. Rakennemuutoksen myötä tämäkin on muuttunut, ja tällä hetkellä Suomessa toimii vain yksi sillin jalostaja Suomen Sillikonttori Oy Uudessakaupungissa.

Suomalainen sillikulttuuri on saanut oman silliperinnemuseonsa, joka sijaitsee Röölän kylässä Naantalissa entisen Rymättylän kunnan alueella. Museon nimi Dikseli juontaa juurensa rautaiseen työvälineeseen, jolla sillitynnyrien kannet kiristettiin.

Boy-sillin valmistus on Röölassa loppunut, mutta vanha tehdasrakennus antaa puitteet silliperinnemuseolle.


Museossa on asiantunteva opas ja siellä on esillä runsaasti silliperinteeseen liittyvää esineistöä ja hyvät tietotaulut, joiden kautta voi perehtyä sillin kalastuksen ja jalostuksen historiaan. Museosta voi ostaa alueen ja kalastuksen historiaan liittyvää kirjallisuutta ja silliä totta kai!

Dikseleitä
Dikseleillä sillitynnyreiden kansia kiristävä oli arvostettu ja laivaston parhaiten palkattu työmies

Tuttuja pakkauksia vuosikymmenten varsilta
Alueella oli kieltolain aikaan myös vilkasta pirtun salakuljetusta, pirtua hinattiin veneen perässä esimerkiksi puisilla pitkillä "tornadoilla"
Rakennuksessa on myös Röödilän myllyn historiaa kuvaava museo-osasto
 

Dikseli avaa kylätoimikunnan ylläpitämänä ovensa kesäkuun alussa. Suosittelen kesälomamatkan suuntaamista upeaan merelliseen Turun saaristoon ja siellä myös Dikseliin. Mielenkiintoinen ruokakulttuuriimme nivoutuva paikka!
Dikselin matkan voi vaikka yhdistää Neitsytperunafestivaaleihin, jotka tänä vuonna järjestetään Turussa 14.-15.6.2019, ja jotka ovat ylistys suurelle suomalaiselle alkukesän herkulle neitsytperunalle.

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen
ps. tästä bloggauksesta voit lukea vuoden 2013 Neitsysperunafestivaalien tunnelmiani.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti