Lähiruokaohjelma

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Innostavaa, osallistavaa, laadukasta kouluruokailua omalla PopUp -viikolla - ja jokainen muukin päivä!

Kuva: Nuorten Akatemia / Oma Valinta -hanke


Tällä hetkellä vietetään ELO-säätiön koordinoiman Kouluruokailuverkoston ja Nuorten Akatemian Oma valinta -hankkeen yhteistä Kouluruokailun PopUp -viikkoa. Kouluruokailun PopUp -viikon tavoitteena on kouluruokailun kehittäminen oppilaita osallistavilla tavoilla, uusista kouluruokailusuosituksista innostuminen sekä koulujen hyvien käytäntöjen jakaminen. Teemaviikolla nostetaan esiin kouluruokailua eri näkökulmista. Teemaviikon tempauksista nousseet ajatukset ja onnistuneet kokeilut voidaan siirtää koulun jokapäiväiseen toiminta- ja ruokailukulttuuriin. 
 
Maa- ja metsätalousministeriö ei tehnyt PopUp-viikolle mitään omaa tempausta tms. mutta kouluruokailun kehittämisen taustalla olemme olleet monessakin mahdollistajan roolissa. Näistä muutama nosto seuraavaksi.

Kouluruokailua ohjaavat lainsäädännön lisäksi ravitsemussuositukset, ja erityisesti kouluruokailusuositukset. Näitä laatii Valtion Ravitsemusneuvottelukunta, joka on MMM:n alainen asiantuntijaelin. Koska kouluruokailu on hieno suomalainen innovaatio, jonka ilosanomaa haluamme viedä kaikkialle maailmaan, niin MMM resurssoi myös englanninkielisen version alkuvuodesta julkaistulle uudelle kouluruokailusuositukselle. Englanninkielinen suositus palvelee myös yhä monikulttuurisemmaksi muuttuvaa omaa väestöämme tietotaito -viennin lisäksi. MMM rahoittaa myös ao. suositusten jalkauttamista. 

Kouluruokailua ja laajasti koko kouluympäristössä tapahtuvaa ruokakasvatusta perää myös uudet opetussuunnitelman perusteet, joiden jalkauttamiseen MMM rahoitti Edu.fi -sivustolta löytyvän Ruokataju -opetusmateriaalin opettajien tueksi.

Kouluruokailu on tärkeä hetki oppilaiden päivässä, joka ei ole pelkkää ravitsemista ja tankkausta. Kouluruokailun pitää olla rauhoitettu tuokio koulupäivän keskellä, jolloin nautitaan maukas, ravitsemuksellisesti tasapainoinen ja vastuullinen ateria yhdessä koulukavereiden ja opetushenkilökunnan kanssa. Tuokion onnistuminen on pitkälti kiinni ravitsemuspalveluiden henkilökunnasta, joka meillä Suomessa on hyvin koulutettua ja ammattiylpeydellä työnsä tekevää. Kouluruokailusuosituksiin vahvasti liittyvä ajatus yhdessä syömisestä ja oppimisesta osana ruoan arvostuksen lisäämistä ja ruokakasvatusta on mukana myös hallituksen helmikuussa 2017 eduskunnalle antamassa ruokapoliittisessa selonteossa.

Ravitsemushenkilökunnan täydennyskoulutuksia on toteutettu eri keinoin, esim. MMM:n rahoittamilla hankkeilla ja ostopalveluilla kouluttajinaan mm. Edutaru ja Primedu. Edelläkävijäkouluille Ammattikeittiöosaajat ry on MMM:n varoin kehittänyt Kouluruokadiplomin, jonka kautta halutaan kehittää ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävää ruokapalvelua. MMM on ollut resurssoimassa myös Ruokatieto ry:n Ruokavisa- ja Kouluagentti -toiminnan kehittämistä ja laajentamista.

MMM:n hallinnonalan kautta on jo pitkään rahoitettu EU:n koulumaitojärjestelmää, joka nyt on laajentumassa kattamaan myös kouluhedelmät. Kts. MMM-tiedote tästä. Järjestelmän tarkoituksena on kasvattaa lapsia ja nuoria terveellisiin ruokailutottumuksiin ja lisätä ravitsemuksellisesti hyvien tuotteiden osuutta ruokavaliossa. Uuden järjestelmän kautta Suomi tavoittelee myös eri poliittisissa asiakirjoissa asetettuja luomun edistämisen tavoitteita tiettyjen luomutuotteiden saadessa korkeampaa tukea hankittaessa niitä kouluihin.

Kouluruokailuteeman lisäksi MMM on vuosien varrella rahoittanut useita lasten ja nuorten ruoka- ja ravitsemuskasvatukseen liittyviä kehittämistoimenpiteitä. Niihin voit tutustua esimerkiksi Laatuketjun ja Mavin sivuilla.  


Kuva: SREn kuva-arkisto, kuvaaja: Jaakko Martikainen



Hyvää kouluruokailun PopUp-viikon jatkoa! Muistetaan myös arvostaa kouluruokaamme ja -ruokailuamme aivan joka päivä! Kouluruokailu on ainutlaatuisen hieno innovaatio, joka on siivittänyt lapsiamme kasvun ja oppimisen tielle jo lakisääteisesti yli 70 vuoden ajan, ja sitäkin ennen jo vapaaehtoisesti tarjottuna. Ollaan ylpeitä tästä!

Teksti: Kirsi Viljanen






 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti